keskiviikko, 02 maaliskuu 2011 14:34

Essit: Pöntisellä teesit valmiina

Kirjoittanut

huippu_pohjola_k1305.jpg
Essit-joukkueen maalivahti Aapo Pöntinen saapui Huippu-Pohjola -leirille Mikkelistä, jossa hän pelaa Jukureissa.


Ensitunnelmat Huippu-Pohjolasta ovat nuorella veskarilla odottavat.

- Hienoa että pääsee oman ikäisten kanssa mittauttamaan sen, että minkälaista meininki on. Sitten vielä, jos pääsisi jatkoon, niin siinä olisi.

Aapo kertoo, ettei ole valmistautunut mitenkään erityisesti viiden päivän leiritykseen.

-Harjoittelemalla, ihan peruskuvioita. Ei sitä tarvitse sen ihmeempiä, valmistautuu ihan samalla tavalla kuin peliin, jos se ei riitä, niin se ei riitä.

Aapo kertoo olevansa toinen niistä, jotka saivat Jukureista kutsun Vierumäelle.

- Yksi pakki pääsi kanssa mukaan.

Vaikka kopissa on vielä hiljaista, Aapo uskoo joukkuehengen syntyvän nopeasti.

- Hyvin se lähtee, jos vain kaikki yrittää. Jos puolet ei yritä, niin sitten ei tule mitään.

Maajoukkue-ehdokkaaksi tulemiseksi Aapolla on selkeät teesit.

- Pitää ottaa kiekot kiinni ja liikkua hyvin maalilla.

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta