sunnuntai, 30 joulukuu 2012 11:55

U16: Suomi-Sveitsi 0-7, Espoonlahti

Kirjoittanut Kalle Väliaho

Suomi kohtasi neljän maan turnauksen päätösottelussa Espoonlahdessa Sveitsin.

Sveitsi oli voittanut molemmat edelliset ottelunsa, joten ottelussa pelattiin turnausvoitosta. Sveitsi puolusti erittäin tiivisti koko ensimmäisen erän ajan ja antoi kovaa painetta Suomen puolustuksella. Suomi joutui ottamaan kaksi jäähyä erän aikana, mistä Sveitsi rankaisi molemmista. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Sveitsin 3-0 johdossa.
Erätauolla päävalmentaja Ahokas haastoi pelaajat mittaamaan tasonsa ja pelaajat vastasivat huutoon. Suomi loi tukun maalipaikkoja, mutta ei pystynyt ohittamaan Sveitsin maalivahtia. Toisessa erässä ei maaleja nähty ja erätauolle siirryttiin edelleen Sveitsin 3-0 johdossa.
Suomi aloitti kolmannen erän hyvin, mutta heti erän alkuun Suomi joutui kahden miehen alivoimalle. Sveitsi rankaisi jälleen ylivoimalla ja tilanne oli 4-0. Sveitsi teki vielä yhden ylivoima maalin ja vei ottelun lopulta lukemin 7-0. Sveitsi voitti turnauksen ja Suomi jäi lopulta kolmanneksi. Suomen parhaana palkittiin Topi Piipponen.

Olet nyt

Lisää U16-uutisia

U16 ohjelma kaudella 2019-20

05.05.-08.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

12.08.-16.08.2019:
Jääleiri & 2 x FIN-CZE, Vierumäki

16.10.-20.10.2019:
Saksa-maaottelut, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

11.12.-15.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-SWE, Kuusamo & Suomussalmi

26.12.-30.12.2019:
Neljän maan turnaus, Slovakia

02.-01.-05.01.2020:
Talviolympialaisten valmistautumisleiri, Vierumäki

09.01.-15.01.2020:
Talviolympialaiset, 3+3 -turnaus, Lausanne, Sveitsi

16.01.-22.01.2020:
Talviolympialaiset, joukkueturnaus, Lausanne, Sveitsi

06.02.-10.02.2020:
Neljän maan turnaus, Ruotsi

08.04.-12.04.2020:
Neljän maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset

Etsi sivustolta