perjantai, 16 elokuu 2019 10:34

U16:n päävalmentaja Mika Marttila oli tyytyväinen "nollanelosten" debyyttiin: "Jännitystä oli havaittavissa"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Jere Lassila tuuletteli 04-ikäluokan ensimmäistä maajoukkuemaalia. Takana oikealla päävalmentaja Mika Marttila. Jere Lassila tuuletteli 04-ikäluokan ensimmäistä maajoukkuemaalia. Takana oikealla päävalmentaja Mika Marttila. Pasi Mennander

Vuonna 2004 syntyneiden poikien ikäluokan ensimmäinen maaottelu Suomi–Tshekki päättyi torstaina Suomen 5–4-jatkoaikavoittoon.

– Totta kai on oltava tyytyväinen, ensimmäisen kansainvälisen ottelun jälkeen taululla loppunumerot 5–4, päävalmentaja Mika Marttila sanoi.

– Oli selvästikin havaittavissa ensimmäisen pelin jännitystä. Olemme harjoitelleet yhdessä vasta kolmen vuorokauden ajan ja käyneet asioita läpi aika nopeasti.

– Vastassamme oli hyvin luisteleva joukkue. Olen tyytyväinen tulokseen ja ehkä kolmanteen erään. Haastetta meillä on kamppailupelissä, 1–1-pelissä, lapa vasten lapaa -kamppailemisessa sekä fyysisessä voimassa.

Suomi ja Tshekki kohtaavat toisen kerran perjantaina. Ottelu alkaa Vierumäen jäähallissa kello 14 ja siitä on suora verkkolähetys.

Olet nyt

Lisää U16-uutisia

Etsi sivustolta