torstai, 02 tammikuu 2020 14:46

Näin USA on pelannut tämän vuoden nuorten MM-kisoissa – Erilainen ottelurytmi kuin Suomella

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
USA harjoitteli keskiviikkona Trinecin Werk Arenalla. USA harjoitteli keskiviikkona Trinecin Werk Arenalla. Pasi Mennander

USA lähtee torstai-illan MM-puolivälierään allaan kaksi lepopäivää. Se pelasi alkulohkovaiheen päätöspelinsä maanantaina, jolloin Tshekki kaatui jatkoajalla 4–3.

USA aloitti turnauksensa 4–6-tappiolla Kanadalle. Toisessa ottelussa kaatui Saksa, sitten Venäjä ja lopulta Tshekki.

USA pelasi neljä alkulohko-otteluaan viidessä päivässä. Suomen tahti oli erilainen, neljä ottelua kuudessa päivässä. Suomi pelasi edellisen pelinsä tiistaina, alkulohkon päätöspelissä Sveitsi oli parempi maalein 5–2.

USA sijoittui kahdeksalla pisteellään alkulohko B:ssä toiseksi. Se teki neljässä ottelussa 17 maalia ja päästi 13.

Suomi oli A-lohkossa kolmas. Nuorten Leijonien maaliero oli 19–10.


USA:n alkulohko-ottelut:

26.12. USA   – Kanada     4–6
27.12. USA   – Saksa      6–3
29.12. USA   – Venäjä     3–1
30.12. USA   – Tshekki    4–3 JA

Suomen alkulohko-ottelut:

26.12. Suomi – Ruotsi     2–3 JA
28.12. Suomi – Slovakia   8–1
29.12. Suomi – Kazakstan  7–1
31.12. Suomi – Sveitsi    2–5

 

Olet nyt

Lisää U20 MM-uutisia 2020


Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelataan Tshekin Ostravassa ja Trinecissä 26.12.2019 - 5.1.2020.


Kisaviestinnässä käytämme tunnisteita #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2020


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Trinec):
Kazakstan
Ruotsi
Slovakia
Suomi
Sveitsi

Alkulohko B (Ostrava):
Kanada
Saksa
Tshekki
USA
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 26.12. 20:00
Ruotsi 3–2 JA Suomi Kooste
La 28.12. 16:00
Suomi 8–1 Slovakia Kooste
Su 29.12. 16:00
Kazakstan 1–7 Suomi Kooste
Ti 31.12. 20:00
Suomi 2–5 Sveitsi Kooste
Puolivälierät:
To 02.01.
13:30 Puolivälierä 1:
Sveitsi 1–3 Venäjä Kooste
16:00 Puolivälierä 2:
Kanada 6–1 Slovakia Kooste
18:30 Puolivälierä 3:
USA 0–1 Suomi Kooste
21:00 Puolivälierä 4:
Ruotsi 5–0 Tshekki Kooste
Välierät:
La 04.01.
16:00 Välierä 1:
Ruotsi 4–5 JA Venäjä Kooste
20:00 Välierä 2:
Kanada 5–0 Suomi Kooste
Mitaliottelut:
Su 05.01.
16:00 Pronssiottelu
Ruotsi 3–2 Suomi Kooste
20:00 Loppuottelu
Kanada 4–3 Venäjä Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA


SUOMEN MM-JOUKKUE:

Maalivahdit:
1 Piiroinen Kari
30 Annunen Justus
31 Patrikainen Jasper
Puolustajat:
2 Hatakka Santeri
3 Honka Anttoni
4 Heinola Ville
5 Kokkonen Mikko
6 Seppälä Peetro
9 Utunen Toni
29 Nousiainen Kim
33 Thomson Lassi
Hyökkääjät:
12 Erholtz Eemil
15 Killinen Lenni
18 Oden Joonas
19 Kupari Rasmus
20 Maccelli Matias
21 Puistola Patrik
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
25 Saarela Antti
27 Tanus Kristian
34 Räty Aatu
35 Räty Aku


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2019-20

21.05.-22.05.2019:
U20 & U19 Kauden avaus & testit, Vierumäki

20.07.-25.07.2019:
Testi- ja otteluleiri, FIN-SUI & FIN-CZE, Vierumäki

21.07.-25.07.2019:
U19 Jää- ja otteluleiri, FIN-CZE, FIN-SUI, Vierumäki

25.07.-05.08.2019:
World Junior Summer Showcase -turnaus, Plymouth, USA

20.08.-26.08.2019:
Neljän maan turnaus, Perm, Venäjä

05.11.-10.11.2019:
Finnair Four Nations Tournament, Helsinki
Suomen otteluiden live-lähetykset

06.11.-10.11.2019:
U19 Maaotteluleiri, 3 x CZE-FIN, Tshekki

14.12.-17.12.2019:
MM-leiri I, Vierumäki

19.12.-25.12.2019:
MM-leiri II, Brno, Tshekki

26.12.2019-05.01.2020:
MM-kisat, Trinec & Ostrava, Tshekki

4.-8.2.2020:
Viiden maan turnaus, Berliini, Saksa

Huhtikuu 2020:
Neljän maan turnaus, Tshekki
Peruutettu