tiistai, 18 maaliskuu 2014 14:18

CSM: Kestomenestyjät vastaan yllättäjä

Kirjoittanut

C-nuoret aloittavat mitalipelinsä torstaina, kun välierät käynnistyvät. Lue, miten joukkueet ovat edellisinä vuosina C-nuorissa pärjänneet ja kuinka on käynyt kohtaamisissa tällä kaudella.

Blues (1)  - JYP (6)

Blues on ollut kolmena edellisenä keväänä C-nuorten finaaleissa. 2011 ja 2012 Blues voitti kultaa ja viime keväänä tuli hopeaa Kärppien jälkeen. Neljäs 2000-luvun mitali on keväältä 2006, SM-hopeaa.

JYPillä on kolme mitalia 2000-luvulta. Edellinen mitali on tosin jo 12 vuoden takaa vuodelta 2002 (pronssia). Vuosituhannen alussa JYP oli kolmesti mitaleilla (0-1-2). Seurahistorian ainoa mestaruus on vuodelta 1979.

Viime keväänä joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä puolivälierissä. Silloin Blues eteni neljän parhaan joukkoon otteluvoitoin 3-2. Tällä kaudella Blues ja JYP ovat kohdanneet kahdesti. Avauspeli oli Bluesin näytöstä, mutta toisessa JYP vei kaksi pistettä jatkoaikavoitollaan.

 

Kauden edelliset kohtaamiset
SM-sarja
19.01.2014  Blues - JYP       7-0 | Seuranta
25.01.2014  JYP - Blues       8-7 JA | Seuranta

Parhaat pistemiehet pudotuspeleissä
Blues
LEPPÄNEN Ottoville   3  1  3  4  0
LAHTINEN Markus      3  3  0  3  0
IKONEN Joni          3  2  1  3  0
TOLVANEN Eeli        3  2  1  3  2
KINNUNEN Oliver      3  1  2  3  4
JYP
SIHVONEN Riku        3  1  5  6  2
STRÅKA Anton         3  3  1  4  2
RATINEN Samuli       3  3  1  4  0
SIRVIÖ Eemil         3  1  3  4  0
ISOKANGAS Roope      3  2  1  3  2

 

Kärpät (2) - Jokerit (4)

Kärpät on ikäluokan hallitseva Suomen mestari. Viime keväänä se voitti finaalisarjassa Bluesin voitoin 3-1. Kaikkiaan oululaisilla on viisi mitalia 2000-luvulta. Edellinen mestaruus tuli 2008. Yhteensä Kärpät on saavuttanut C-nuorissa kuusi Suomen mestaruutta ja 16 mitalia.

Jokerit on 2000-luvun menestynein joukkue C-nuorissa neljällä mestaruudellaan ja seitsemällä mitalillaan. Helsinkiläiset juhlivat kultaa sekä 2009 että 2010. Jokerit on voittanut ikäluokassa kautta aikojen 18 mitalia, joista kahdeksan on Suomen mestaruuksia. Kolmena edellisenä vuotena Jokerit on kuitenkin jäänyt mitalisijojen ulkopuolelle.

Viime keväänä joukkueet kohtasivat myös välierävaiheessa. Silloin Kärpät oli parempi voitoin 3-1. Tällä kaudella molemmat SM-sarjan kohtaamiset päättyivät Jokerien eduksi.

 

Kauden edelliset kohtaamiset
SM-sarja
05.01.2014  Kärpät - Jokerit  2-5 | Seuranta
16.02.2014  Jokerit - Kärpät  6-2 | Seuranta

Parhaat pistemiehet pudotuspeleissä
Kärpät
JUUSOLA Mikko        3  2  6  8  0
KARPPINEN Atte       3  7  0  7  2
KUOKKANEN Janne      2  3  1  4 27
KOSKENKORVA Jesse    3  2  1  3  4
NOUSIAINEN Aleksi    3  1  2  3  0
Jokerit
MOILANEN Sami        4  7  2  9  2
NYMAN Linus          4  2  6  8  0
HIRVONEN Roope       4  3  4  7  0
JOKIHARJU Henri      4  2  2  4  2
TERÄVÄINEN Eero      4  0  3  3  4

 

Olet nyt